Luotettavasti perille pimeillä keleillä – jaossa lapsille pipo ja heijastinranneke
Jaamme tänäkin vuonna tapahtumaan saapuville lapsille liikenneturvallisuuteen liittyvän tavaran. Viime vuonna jaoimme kaikille heijastinliivin, yhteensä 320 kappaletta. Tänä vuonna tapahtumaan saapuvat lapset saavat pipon sekä heijastinrannekkeen.
Haastamme myös alueen yrityksiä mukaan liikenneturvallisuuskampanjaan, ja pihalle mahtuu muidenkin yritysten koneita ja laitteita. Tehdään päivästä jälleen ikimuistoinen kaikille kävijöille.

Makkaraa, pullaa, mehua ja kahvia
Mikään alkukesän ulkotapahtuma ei ole veroisensa, ellei tarjolla ole grillimakkaran tuoksua. Tarjoilemme päivän aikana kävijöille suolaista ja makeaa, sekä kahvia ja mehua.
Liikenneturvallisuusvideo, polkuautorata ja rekkapiste
Polkuautorata oli viime vuonna liikenneturvallisuuspäivän ehdoton kävijöiden suosikki rekkapisteen lisäksi. Näiden rastipaikkojen lisäksi, toteutamme kuvauspisteen, missä lapset ja vanhemmat voivat ikuistaa itsensä rekkojen edessä. Liikenneturvallisuusvideon voi nähdä Korsun koulutustiloissa. Siellä näytämme videolla, millaisia kohtaamisia syntyy päivittäin liikenteessä ajoneuvoyhdistelmien, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kesken.

Testaa Rallisimulaattori ja kokeile pesiksen tarkkuusheittoa
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua myös rallin maailmaan päivän aikana. Järjestämme aidon ja oikean rallisimulaattorin liikenneturvallisuustapahtumaan. Ammatikseen kilpailevat rallikuskit harjoittelevat paljon vapaa-ajallaan rallisimulaattorilla. Nyt tapahtumakävijöillä on myös mahdollisuus haastaa Junior WRC kautta ajava Leevi Lassila.
Pesäpallopisteellä mitataan heiton tarkkuutta. Pattijoen Urheilijoiden miessuperpesispelaajia on myös paikalla tapahtumassa ja toivottavasti myös Oulun Lipon naispelaajia (tarkentuu myöhemmin).
Luotettavasti perille- liikenneturvallisuus tapahtuman juontaa pesäpallon 7-kertainen suomenmestari Jimi Heikkinen.
Non-stop -kyyditys Raahen automuseolle koko päivän ajan Korsun pihalta
Kiinnostaako sinua entisöidyt henkilö- ja kuorma-autot. Raahen Tilausliikenne kuljettaa veloituksetta tapahtumakävijöitä Korsun pihalta automuseolle päivän ajan.

Lisätietoa tapahtumasta kertovat Korsu & Korsu Racing-organisaatiosta
Pekka Keski-Korsu
050 590 5294
Jimi Heikkinen
0400 957779